Kävin eilen tallilla. Ette arvaa, miten paljon joululomalla ärsytti kun ei voinut mennä tallille ja tuloksena oli se että makasin vain päivästä toiseen. Keli ja kaikki on vaan ihan perseestä. Jokapuolella on jäätä ja taivaalta sataa vettä. Jee. Hyvää joulua. Talvi, wuhuu. Kaikki lumi täälläkin on melkeinpä sulanut pois ja tiet ja pihat ovat peilijäätä. Yleensä kun täällä Juuassa on tyyliin metrejä sitä lunta ja pakkasta parhaimmillaan -40 astetta, muttei nyt. En todellakaan ikävöi tuota tappaja-pakkasta, vaan lunta, koska kun sitä ei nyt ole niin ei voi edes mennä ratsastamaan kun ei ole sitä maneesia :'''''D hehheh. Mutta eilen sitten lähdettiin kokeilemaan että josko pystyisi edes vähän menemään.
Hepoille oli laitettu hokit♥ Ihanaa. Mutta silti, kenttä oli ihan peilijäätä. Ei siinä paljoa pystynyt tekemään, lähinnä käyntiä ja ravia, laukkaa vain ihan varovasti. Ainakin Rikellä :'D Menin siis eilen Rikellä, kuvia ei nyt ole :/ Mutta kuitenkin. Rikellä oli taas keleistä johtuen ollut sellainen kolmen viikon tauko (JEEEE !) mutta ei ratsastus ollut ihan katastrofi. Rikelle teki hyvää keskittyä enemmän käyntiin ja raviin. Tein paljon ympyröitä, siirtymisiä ja väistöjä. Rikelle oikea kierros on todella paljon hankalampi kuin vasen. Vasemmassa kierroksessa ei ole mitään ongelmaa taivuttelussa ym, mutta oikea kierros.. Voi että minulla meni kyllä hermot. Kyllä ukko puski niin paljon ulkopohjetta vasten kun kerkesi, ei mitään rajaa. Päädyin sitten siihen että ravattiin harjoitusravissa varmaan sata kierrosta keskiympyrällä että se alkoi näyttää edes vähän paremmalta. Rikellä on paha tapa, nykyään se testaa aina, että onko hänen pakko.Uhmaikäinen kakara ! Minulla menikin taas varmaan yli puolituntia että Rikke alkoi tosissaan kuunnella ja lopetti hangoittelun. Laukannostoissa lensi taas takapuoli, enemmän oikeassa kierroksessa. (yllätys?) Mutta muuten olin ihan tyytyväinen, ainakin siihen, miten Rikke kulki lopputunnista. Laukkakin oli hyvää, Rikke laukkasi tosi rauhallisesti (johtuisiko epävarmasta pohjasta? :D) En laukannut paljoa, muutamia pikkupätkiä suorilla, koska Rikke on vähän... noh, tasapainoton vauva vielä :----D Jäähdyteltiin maastossa ja siinäkään ei ollut mitään ongelmaa kun käveltiin poispäin kotoa. Mutta sitten kun lähdettiin kävelemään kotiin. Voivoi kun puhtia riitti. Meidän lisäksi oli kaksi muuta ja minä johdin porukkaa Rikellä. Viimeisenä oli siskoni Nisan kanssa. Nisa alkoi tavalliseen tapaansa taas järkätä vähän äksöniä ja Riken perässä ollut Sessa hermostui siitä ja Rikkekin veti herneet nenäänsä. Rentouttavaa kotimatkasta ei tullut kun kaikkien hevoset tanssivat varpaillaan ja siinä kyllä oli työtä pitää hevoset käynnissä. Mutta ehjin nahoin päästiin pihaan. :) Rikke on siitä hyvä maastossa, että se ei ole niin hirveän säikky, mutta sitten jos muut hevoset alkavat hermostua niin se tarttuu helposti Rikkeen. Muuten Rikke toimii todella viisaasti.
Rikke oli aika hikinen treenien jälkeen, se jäi loimi päällä talliin mussuttamaan heiniä. Siinä parit karsinat putsasin ja sitten lähdettiin. Oli kyllä mukava taas pitkästä aikaa päästä käymään tallilla. Mennään varmaan huomennakin, ihanaa että on tämä kolmen päivän huima loma! :D Ajattelin että menisin joko Liljalla tai sitten Rikellä heti uudelleen. Rikelle lomat ei tee hyvää.... :D Tässä muutama vanhempi kuva:
 |
Voeeeh, silloin kun OLI vielä lunta :D |
 |
Etukeno ? xd |
 |
Ainiin, hyppäsin Liljalla tässä muutama viikko takaperin, hienosti poni kulki ! ♥ |
 |
♥ |
 |
Näin talvista meillä on.. :--) Kankeaa uutta vuotta kaikille! :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti