keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Jännitys tiivistyy!

Jees, viime postauksesta on taas hieman aikaa, kiirettä on pitänyt. Olen ollut töissä! Onneksi kohta ohi. Muttaniin, asiaan, kilpailut lähestyvät.. Hui, jännittää ihan sikana! :DD Eli tulevana sunnuntaina on siis esteseurakisat Joensuussa. Menen Liljalla vain yhden luokan, 70 cm, koska en ole päässyt harjoittelemaan sillä. Olen kyllä todella iloinen jos pääsen puhtaasti maaliin! :DD Korkeus ei ole niinkään ongelma, vain se etten tosissaan ole päässyt harjoittelemaan ja sitten kun nämä ovat tämän kesän ensimmäiset kisat. Yleensä olemme aiempina kesinä kisanneet jo heti loman alettua. Nyt kuitenkaan kun Kannaksella ei ole oikein sellaisia hevosia millä lähteä kisoihin ja kyytikin on vähän ongelma. Mutta Rikellä olisi tarkoitus käydä tämän kesän aikana ainakin parit harjoituskoulukisat. (: Niihin ollaan nyt treenailtu kovasti.




Tässä pari kuvaa eiliseltä kun käytiin kaverin kanssa ratsastamassa hevosilla. Koulua väännettiin, Rikke kulki yllättävän hyvin eilen. Vauhtia oli kyllä välillä turhankin paljon :DD Olen käyttänyt Rikellä nyt muutamaan otteeseen jousto shamppooneja (en tiedä miten ne kuuluisi kirjoittaa, käytän tilalla sanaa piuhat :DD) Niiden avustamana olen yrittänyt saada Rikkeä hieman peräänantoon ja muutenkin että se keskittyisi paremmin. Kuvia ei nyt ole piuhojen kanssa. Minusta tuntuu, että ne ovat jopa auttaneet! Polle kuuntelee paljon paremmin nyt myös ilman piuhoja.

Eilen harjoiteltiin ihan perus juttuja, pysähdyksiä sekä ravista että käynnistä. Sitten ihan vain laukan nostoja ja linjalle tulemista. Tästä tämä lähtee! Rikke on kyllä jo kehittynyt kovasti vaikka ollaan treenattu vasta muutama viikko yhdessä. Oikein mukava hevonen on hän, kun keskittyy :DD Rikke on vielä niin kovin nuori ja kokematon niin se saattaa aina keksiä kaikkea mukavaa. :DD Tässä vielä jotain kuvia eiliseltä reissulta, ratsastin myös Faxilla! Kunnon treenit oli. :DD Tänään olisi taas lähtö kohta treenaamaan.


Faxi osaa hypätä ihan kivasti! :D

Rikke ja Luna on hyvät kaverit :33



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti