tiistai 10. joulukuuta 2013

Videopostaus !

Jepps, eli tähän alkuun nyt heti linkitän tekemäni videon sunnuntailta, siinä näkyy esimerkki melko tavallisesta tallipäivästämme, olin tallilla siis Eevan kanssa. Pääset videoon tästä.

 Sunnuntaina menin siis Liljalla koulua. Aluksi poni oli tosi kankea ja ei oikein kuulolla. Loppuakohden ponin meno parani koko ajan, Lilja vetristyi ja liikkui oikein innokkaasti ja elastisesti. Kuvaaja kerkisi lähteä kentältä kun rupesin tekemään sellaista harjoitusta, että aluksi menin ravissa kolmikaarista kiemuraa ja tein aina välillä pysähdyksiä L:ssä, I:ssä ja C:ssä. Näin hain ponia kuulolle ja koitin saada sen herkistymään. Harjoitus onnistui todella hyvin, ja Lilja oli erinomaisesti kuulolla ja pyöreänä. Lopuksi kokeilin vielä sitten samaa laukassa molempiin suuntiin, vaihdot tein vain aina ravin kautta. Kerran tein kyllä myös ilman ravia vaihdot ja sujui yllättävän hyvin! (: Ratsastin Liljan vähän niinkuin läpi, tein pohkeenväistöä ja sitten ollaan treenattu vastalaukan nostoja käynnistä ja kaikki sujui tosi hienosti. Kokosin myös laukkaa ja sitten lisäiltiin. Laukkaa lisätessä poni innostui niin että heitti muutamat pukit :D Seuraava video minkä Themevhille teenkin niin siinä onkin sitten vähän riehumismatskua.
 Olen oikein tyytyväinen noihin treeneihin ja ponikin oli ihan innoissaan. Ajattelin hypätä Liljalla ensikerralla. (:

Kun nyt oli tämä pidennetty viikonloppu niin kävin myös perjantaina, itsenäisyyspäivänä, tallilla ja menin Rikellä. Rikke oli taas aika perus hyvä, mutta pukittelu ei ole loppunut.. Rikke pukitteli varmaan enemmän kuin sen pitkän tauon jälkeen! :/ Tälläkertaa Rikke pukitteli jopa ravissa... Nähtäen sille tämä viikon tauko on vaan liian pitkä. Mietinkin tässä että jos nyt torstaina koulun jälkeen menisin Riken liikuttamaan ennenkuin siitä tulee seinähullu. Lopussa Rikke kyllä väsyttyään meni jo paremmin, toimi käynissä & ravissa tosi hyvin, tein sillä tosi paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä ja taivuttelua. Ainut vaan et laukkaa kun nostaa niin perse lentää. Saa nähdä miten jatkossa :D

Ainiin ja kävinhän minä siskoni mukana Alppia kokeilemassa ja Mellua, mukavia hevosia ovat! Tykkäsin! Mellu on ex ravuri myös, vähänkuin olisin astetta rauhallisemmalla Leevillä ratsastanut :D
Tässä sitten paaaaaljon kuvia viikonlopulta:

Rikke karvapallo ♥

...näin ... UPEAA! :D


Alppi oli ihan mukava ((:

Mellukin oli aika ihq :D


Poni ♥



Kyllä se ihan ponilta alkaa näyttämään :D ♥ Punkkari

Ehkä maailman suloisin kissa, Emppu ♥

Rikke vähä söpöilee ♥

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Vihdoinkin taas tallilla!

Jeps, eli eihän mulla ookkaan ollu tässä ku vaan viiden viikon tauko hevosista ja se oli ihan tyhmää. Oli vaan aina viikonloppuna menoa nii en päässy tallille ja sitten viikolla ei enää koulun jälkeen voi mennä koska tulee pimeä eikä kentällä ole valoja. Mutta nyt VIHDOIN pääsin näkemään ihania ponipalleroita piiiitkästä aikaa.

Ratsastin Rikellä ja oon ilonen että selvisin hengissä :D Rikelläkin oli nimittäin ainakin neljän viikon tauko. Sillä ei muut taida mennä kuin vain minä. Mutta niin, Rikke oli tosi innoissaan kun pääsi taas kentälle pyörimään. Aluks vaikutti siltä että joo, mitenhä tää hevonen, räjähtääkö tää kohta vai sinkoaako taivaalle. Poju oli niin täpinöissään ja tupsutteli korvat hörössä. Siitä kyllä huomas miten ilonen se oli töihin taas päästessään. Mustaki oli ihanaa päästä menemään Rikellä pitkästä aikaa, olin jo unohtanu miten kivat sen liikkeet on ja mikä ihana vauva se on!

Menin Rikellä tunnin itsenäisesti ja sillä oli tietysti tosi paljon energiaa. Mut kun selkään pääsin niin Rikke oli itseasiassa tosi hyvä, ei ollu asiat unohtunu :D Ainut mitä se temppuili nii se pukitteli koko ajan nostaessani laukkaa, muttei mitään muuta pelleilyä. Annan tämän nyt Rikelle anteeksi koska toivottavasti tämä johtui vaan liiasta energiasta :D _Toivotaan_
Ratsastin Riken lähinnä vaan läpi, tein kaikki perus jutut, pohkeenväistöä, paljon ympyröitä ja siirtymisiä eri askellajeissa jne. Nyt ei kyllä enää saa tulla tälläsiä kamalia taukoja, tallille on päästävä ettei pää leviä lukion kanssa :D
Seuraavan kerran menen tallille nyt sit viikonloppuna, vois yrittää mennä useemmanki kerran jos aika riittää ja säät sallii. Voisin ehkä joskus tehä videopostauksen tallipäivästäni?
Tässäpä sitten vähän kuvia:


Hupsis istunta vähä pissii nyt :D Ja Rikke näyttää pötkyltä.

Talvi tullut :D

Kieltä on kiva näyttääää! Hyvää pian olevaa itsenäisyyspäivää kaikille! (: Yritän kirjoitella taas viikonloppuna.
Kuvista kiitos kaverilleni Oonalle.