Joo-oh, hei taas pitkästä aikaa! Puuh, koulussa sitä ollaan kovasti istuttu ja tallilla oon kerinny juosta sen kaks kertaa viikkoon. Kohta alkaa vuoden ensimmäinen koeviikko, innolla odotan! (sarkasmia..?)
Mutta niin, asiaan. Nyt muutamien viimeisten treenien aikana Rikke on ollut aikamoinen painajainen. Kävin keskiviikkona ratsastamassa sillä koulun jälkeen, pyörällä piti tallille polkea kun en kyytiä saanut. Mutta kuitenkin, ratsastin siis Rikellä yksin ja se oli ihan kamala. Joka ikisessä laukannostossa heitteli pukkeja ja pohkeenväistöä herra ei halunnut mennä, Rikke hyppi pystyyn. Tätä ruuna ei ole ikinä ennen tehnyt. Samoin kun yritin peruuttaa niin Rikke vaan hyppi paikallaan. Tämän kaiken lisäksi se viskoi päätään jatkuvasti, varsinkin volteilla. Minun teki mieli tulla vain alas selästä ja jättää koko hevonen kentälle seisomaan. Mutta jatkoin kuitenkin loppuun asti vaikka ratsastus olikin kauheaa painajaista. Päässä kyllä kihisi ja kovasti.

Olen harkinnut että lähtisin Riken kanssa Pielisen ratsastajien seurakoulumestaruuksiin Nurmekseen. Kisat ovat viikon päästä (muistaakseni! :D) joten saa nyt nähdä. Ajattelin että menisin helppoa C:tä. Kisat olisivat Riken ensimmäiset. Katsoin kouluohjelmaakin jo, ja kappas. Ohjelmassa on peruutusta. Keskiviikkona kun ratsastin niin ei tahtonut tulla peruutuksesta eikä kyllä mistään muustakaan mitään. Mutta tänään kun menin Rikellä niin se ei ollut niiiiiin paha mitä keskiviikkona. Pystyyn kyllä hypeltiin tänäänkin ja pukiteltiin mutta peruutus sen sijaan sujui! :D Saa nyt nähdä, pitää vielä miettiä.
Tässä nyt kuvia tältä päivältä:
 |
Kaverini oli mukana ratsastamassa! :) |
 |
..Tällaisen kollaasin tein tältä päivältä... Toivotaan että ensikerralla menisi paremmin.. |
 |
Kyllä se Rikke kuitenkin ihan asiallinen on <3 |